vko.49 // 6.12.2018

​Lahjoita Enemmän yhdessä -kortti hyväntekeväisyyteen

​Lahjoita Enemmän yhdessä -kortti hyväntekeväisyyteen

Kausarihaasteeseen voi osallistua myös lahjoittamalla Enemmän yhdessä -kortteja hyväntekeväisyyteen. (Kuva: Tero Wester)

FC Interin viikko sitten käynnistynyt Enemmän yhdessä -kausarihaaste on saanut jo reilut sata sinimustan jalkapallon ystävää lunastamaan korttinsa tulevan kauden otteluihin.

Haastetavoitteen toteutuessa Veritas Stadionin katsomoissa on tulevalla kaudella reilut 1500 kannattajaa yhteisen asian puolesta. Haasteen tarkoituksena onkin tuoda myös täysin uusia henkilöitä jalkapallon pariin ja tarjota yhteisöllisyyden kokemuksia mahdollisimman monelle.

- Aikakauttamme leimaa yksinäisyys. Ihmiset eivät enää oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Haluamme omalta osaltamme olla luomassa tilaisuuksia, jossa kaikki kannattajat saavat tuntea olevansa yhtä. Jalkapallon katsominen on hieno harrastus, josta ei malta pysyä poissa, kun pelaajat alkavat tulla tutuiksi ja tunnelma nousee kattoon. Soisimme sen mahdollisimman monelle, Interin tapahtumakonsultti Kari Lehtinen kertoo.

Inter kutsuu kaikki mukaan tarjoamaan näitä kokemuksia myös niille, joilla ei olisi siihen muuten mahdollisuutta. Enemmän yhdessä -kortit eivät ole henkilökohtaisia, joten kortin voi lahjoittaa esimerkiksi yhdistyksen yhteiskäyttöön. Kortin voi lahjoittaa omatoimisesti mille tahansa kohteelle.

Ticketmasterin verkkokaupasta on mahdollista oman haastekortin oston yhteydessä lahjoitaa Enemmän yhdessä -kortteja myös hyväntekeväisyyteen. Seura toimittaa kaikki ostetut hyväntekeväisyyskortit Turun lastenkoteihin, vastaanottokeskukseen sekä Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerölle. Inter on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä kyseisten tahojen kanssa tarjoamalla vastaanottajien elämäntilanteeseen sopivia palveluja.

- Syöpää sairastavien perheiden maailma kutistuu kodin ja sairaalan seinien sisälle lapsen sairastuessa. Myös sisarukset joutuvat pienentämään elinpiiriään ja heidän saamansa huomio vähenee väkisinkin. Sykerön lapset ja nuoret ovat saaneet paljon iloa arkeen päästessään osallistumaan Interin peleihin. Ikimuistoisia ovat olleet yhteiset treenit joukkueen kanssa ennen peliä, Sykerön puheenjohtaja Taina Ylenius kiittää.


Enemmän yhdessä -kausarihaaste on käynnissä 28.2.2019 saakka. Enemmän yhdessä -kortit oikeuttavat sisäänpääsyyn viiteen vapaavalintaiseen FC Interin Veikkausliigan kotiotteluun kaudella 2019. Mikäli Enemmän yhdessä -kortteja ostetaan kampanja-ajan loppuun mennessä vähintään 1500 kpl, muuttuu jokainen Enemmän yhdessä -kortti automaattisesti viiden ottelun kortista koko kauden kausikortiksi.


Lue lisää kausarihaasteesta tästä: www.fcinter.fi/kausarihaaste

Lahjoita Enemmän yhdessä -kortti tästä: https://www.ticketmaster.fi/event/244543