vko.48 // 28.11.2018

FC Inter tavoittelee laatujärjestelmän korkeinta tasoa

FC Inter tavoittelee laatujärjestelmän korkeinta tasoa

FC Inter on mukana Palloliiton kehitysprosessissa, joka tähtää laatujärjestelmän korkeimmalle 5. tasolle.

Palloliiton laatujärjestelmässä jo sen vuonna 2013 alkaneesta pilottivaiheesta lähtien mukana ollut FC Inter tavoittelee ensi vuonna tason 5 saavuttamista. Korkeimmalla 5. tasolla ovat tällä hetkellä ainoastaan HJK ja Ilves. Palloliitto on valinnut FC Interin yhdessä SJK:n, KuPS:n ja JJK:n kanssa tasolle 5 tähtäävään kehitysprosessiin. Tällä hetkellä FC Inter on saavuttanut tason 4.

Jalkapalloseurojen laatujärjestelmän tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaisesti jalkapalloseurojen toimintaa ja toimia sekä seuran että lajin kehittämisen ja ohjaamisen välineenä. Laatujärjestelmä tukee seurojen yleisen toiminnan, urheilutoiminnan sekä myynnin, markkinoinnin ja sidosryhmätoiminnan johtamista.

Tasolle 5 tähtäävään kehitysprosessiin on kuluvan vuoden aikana osallistunut suuri määrä seuran työntekijöitä. Ryhmän johtoon kuuluva FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki myöntää olleensa prosessin alussa hieman skeptinen laatujärjestelmän tavoitteiden suhteen:

- Monet meistä varmasti epäilivät prosessin alussa erityisesti sitä, yritetäänkö FC Inter puristaa johonkin valmiiseen muottiin. Jo ensimmäisissä tapaamisissa kävi kuitenkin selväksi, miten hieno mahdollisuus tämä on kehittää Interin toimintaa nimenomaan seuran haluamalla tavalla ja haluamaan suuntaan. Erityisesti junioripuolen kannalta prosessi on ollut erinomainen jo nyt, vaikka emme vielä tasolla 5 olekaan, Mäki toteaa.

Laatujärjestelmän korkeimman tason kehitysprosessissa olleet seurat kokoontuivat tässä kuussa jakamaan osaamistaan, parhaita toimintamallejaan, sopimaan yhteisistä kehityskohteista ja haastamaan sekä omaa, että toistensa vaatimustasoa arjen laadun parantamisessa. Vuoden 2019 aikana laatuseurojen kohtaamiset jatkuvat sekä seurakohtaisten arviointien, että yhteisten työpajojen merkeissä.