vko.03 // 20.1.2018

Källman: Rutiinivoitto lopulta meille

Källman: Rutiinivoitto lopulta meille

Benjamin Källman avasi Interin maalihanat EIF-ottelussa. (Kuva: Tero Wester)

Avausmaali helpotti tekemistä.

Inter jatkoi talvikauden otteluiden voittoputkeaan kolmen ottelun mittaiseksi voittamalla Suomen Cupin avausottelussaan EIF:n 3-0(0-0).

Interin ensimmäisen maalin ottelussa tehnyt Benjamin Källman oli periaatteessa ihan tyytyväinen peliin, vaikka tammikuulle tyypilliset asiat kentällä näkyivätkin.

- Sanotaanko, että rutiinivoitto tänään meille. Ihan ok peli, mutta vähän vaikea tietyllä tavalla. Tähän aikaan ei kunto ole vielä ihan sillä tasolla, millä kesällä, mikä näkyi pelaamisessa, pohti Källman.

Inter sai taistella ottelussa 65 minuuttia, ennen kuin se sai rikottua kuparisen EIF:n päädyssä. Källman myönsi, että avausmaali helpotti peliä.

- Helpottava maali. Meillä oli siinä paikkoja ennen sitä ja alkoi tuntumaan, että jos maalia ei olisi saatu tehtyä, ottelusta olisi voinut tulla vaikea, sanoi Källman.

Perjantaina ottelun 1-0 maali ei ollut tyypillistä Beniä. Tällä kertaa pallo löysi tiensä maalin vasempaan alakulmaan kovalla kaukolaukauksella.

- Hieno maali. En muista, koska olisin edellisen kerran saanut tehtyä maalin 16-alueen ulkopuolelta. Sain siihen syötön, minkä Furuholm jätti minulle. Sen jälkeen pääsin melko vapaasti laukomaan, kertasi Källman maaliaan.