vko.42 // 16.10.2017

Nyman: Kärsivällisyys palkittiin

Nyman: Kärsivällisyys palkittiin

Ari Nyman kantoi kapteenin nauhaa HIFK-ottelussa. (Kuva: Tero Wester)

HIFK:n selkäranka napsahti 2-1 maaliin myötä.

Inter voitti maanantaina Veritas Stadionilla HIFK:n lopulta reilusti 4-1(1-1). Interin puolustuksen keskustassa varmasti luutinut Ari Nyman ei ollut voitosta huolimatta ihan tyytyväinen otteluun. Varsinkin ensimmäisen jakson pelaaminen jätti toivomisen varaa.

- Ei se ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla oli aivan liikaa menetyksiä, vaikka HIFK ei mitenkään ihmeellisesti prässännytkään. Yksi näistä maksoi lopulta maalinkin, sanoi Nyman.

Inter ei jäänyt surkuttelemaan HIFK:n maalia, vaan kuittasi sen nopeasti. Toisella jaksolla Inter oli Arskan mukaan kärsivällinen.

- Onneksi saimme kuitattua heti heidän maaliin. Se loi uskoa toiselle jaksolle, jonka aikana peli oli paremmin kontrollissa. Olimme myös kärsivällisiä ja lopulta saimme siitä myös palkinnon. HIFK:n selkäranka napsahti lopulta siinä 2-1 maalissa ja lopulta teimme vielä kaksi maalia lisää, summasi Nyman.

Maanantaina uransa 379 Veikkausliigaottelun pelannut Nyman lupaa Interin syttyvän myös kauden kahteen viimeiseen peliin, vaikka se varmisti Veikkausliigapaikkansa HIFK-voiton myötä myös teoreettisesti.

- Latinkia löytyy varmasti kahteen viimeiseen otteluun. Tämä on ollut meille kuitenkin pettymysten kausi ja hyvällä lopetuksella saamme kaikille paremman mielen, päätti Nyman.