vko.29 // 21.7.2017

Otteluennakko: FC Inter-Ilves

Otteluennakko: FC Inter-Ilves

Inter hakee kauden toista voittoa Ilveksestä. (Kuva: Tero Wester)

Lisää tasaisuutta otteisiin, niin hyvä tulee.

Inter pelaa Veikkausliigaa jälleen huomenna lauantaina kotikentällään Veritas Stadionilla. Vastaansa se saa Tampereen Ilveksen. Ottelu alkaa kello 17.00.

Huominen ottelu on toinen joukkueiden välinen koitos tällä kaudella. Toukokuussa Tampereella pelatussa ottelussa Inter voitti ottelun puhtaasti 2-0. Maaleista vastasivat Timo Furuholm ja Njazi Kuqi.

Interin ja Ilveksen kauden ensimmäinen puolikas on noudattanut pitkälti samaa kaavaa. Pisteitä on tullut mukavasti, mutta tasaisuus otteista on puuttunut. Kumpikaan joukkueista ei ole tällä kaudella pystynyt voittamaan kahta ottelua peräkkäin.

- Tietty tasaisuus on puuttunut meidän otteista tämän kauden otteluissa. Tähän pyrimme koko ajan saamaan muutosta, sanoo Interin päävalmentaja Shefki Kuqi.

Inter on tehnyt viimeisessä viidessä ottelussa tehnyt kaikkiaan kymmenen maalia. Samaan aikaan verkko omassa päädyssä on heilunut yhtä monta kertaa. Tämä on tehnyt Kuqin mukaan pisteiden saamisen vaikeaksi.

- Maalinteko on sujunut melko hyvin, mutta maaleja olemme päästäneet liikaa. Jos saamme puolustuksen tiiviimmäksi, niin se helpottaa tietysti tuloksen saamista, pohtii Kuqi.

Huomiseen otteluun Kuqin mukaan joukkue voi lähteä luottavaisesti. Selkeä voitto keväällä Ilveksestä antaa itseluottamusta huomiseen, vaikka kyseessä aivan uusi ottelu onkin.

- Tiukka peli tulee. Ilves on hyvä joukkue ja hyvin meidän pitää onnistua. Voitimme heidät kuitenkin keväällä selvästi, joten varmasti pystymme siihen myös huomenna. Se on tavoite, sanoo Kuqi.

Interin kokoonpanosta ovat sivussa huomenna varmuudella pelikieltoaan sovittava Julien Faubert sekä vammoista kärsivät Kevin Mombilo, Niko Markkula, Henrik Moisander ja Elias Mastokangas. Sen sijaan Saksasta Interiin palanneen Mika Ojalan pelilupa on kunnossa.

Veikkausliigan ottelu FC Inter-Ilves pelataan siis huomenna lauantaina Veritas Stadionilla kello 17.00 alkaen.