vko.11 // 15.3.2017

F9-joukkueen harjoituspelimatka Tukholmaan

F9-joukkueen harjoituspelimatka Tukholmaan

Interin toiseksi nuorin joukkue, F9-pojat teki viime viikonloppuna pelimatkan Ruotsiin. Alla joukkueenjohtaja Saku Eloluodon raportti matkan annista.

FC Interin F9-joukkue teki harjoituspelimatkan keväiseen Tukholmaan 10.-12.3. Mukana oli kymmenen pelaajaa sekä saman verran joukkueen toimihenkilöitä ja vanhempia. Lähdimme matkaan perjantaina iltalaivalla Turusta. Lauantaina pelasimme yhteensä neljä harjoituspeliä Hammarby IF:n akatemiajoukkueiden ja Brommapojkarnan 3. ja 4. joukkueiden kanssa ja illalla suuntasimme taas matkamme kohti Turkua.

Aloimme suunnitella tätä matkaa jo tammikuussa. Olimme yhteydessä Fredrik Wennerstrandiin, joka on seuramme kontaktihenkilö tukholmalaisjoukkueisiin. Hän sopi haluamamme määrän pelejä ja sovitti aikatauluja yhdessä Hammarbyn ja Brommapojkarnan kanssa. Lopuksi sain Fredrikiltä päivän ohjelman pelipaikkoineen ja tiedon joukkueiden yhteyshenkilöistä. Soittelin muutaman kerran ruotsalaisten kollegojen kanssa ja selvittelin vielä joitakin yksitiyskohtia heidän kanssaan. Kummassakin pelipaikassa isäntäjoukkueemme olivat järjestäneet meille asialliset pukukopit ja auttoivat muutenkin käytännön järjestelyjen kanssa.

Lauantaiaamu sarasti aurinkoisena, kun ajoimme laivalta Tukholman kaduille. Matkassa oli kaikkiaan neljä henkilöautoa, joilla liikuimme päivän aikana. Ennen ensimmäisiä pelejä valtaosa ryhmästä kokoontui aamupalalle huoltoasemalle ja osa ryhmästä söi omia eväitä autossaan.

Päivän ensimmäiset ottelut pelasimme Årstassa Hammarby IF:n kanssa. Pelien välissä kävimme kävelemässä Årstan kaupunginosassa ja pojat leikkivät paikallisen koulun pihalla. Aamupäivän Hammarby-pelien jälkeen meillä oli reipas siirtyminen kohti Brommaa. Liikkumiseen sai varata navigaattorien varsin optimistisia aika-arvioita selvästi enemmän aikaa. Yhdestä ohiajetusta liittymästa saattoi seurata kilometrien sightseeing Tukholman esikaupunkialueella. Kaikesta kuittailusta huolimatta jojon autokuntaa seurattiin kuitenkin kiitettävän uskollisesti.

Pelit onnistuivat joukkueeltamme hienosti - neljä ottelua ja neljä voittoa. Ruotsalaisjoukkueet olivat maansa 08-ikäluokan parhaimmistoa. Mainittakoon, että Brommapojkarna 3 ei ollut aiemmin hävinnyt peliäkään oman ikäluokkansa joukkuetta vastaan. FC Inter pärjäsi hyvällä liikkuvuudella, tilannekovuudella ja pelaajien henkilökohtaisella osaamisella. Joukkuepelaamisessa nähtiin jo viitteitä tulevasta, kun muutaman kerran pallo liikkui hienosti ja vastustajan puolustus aukesi kuin se kuuluisa ruotsalainen hapansilakkatölkki konsanaan. Tämä kaikki vahvisti uskoa oman joukkueemme potentiaaliin ja siihen, että valmennuksessa keskitytään oikeisiin asioihin.

Päivän ottelutulokset:

Hammarby IF 08-akatemia – FC Inter 08 1-6
Hammarby IF 08-akatemia – FC Inter 08 3-5
Brommapojkarna 4. - FC Inter 08 1-4
Brommapojkarna 3. - FC Inter 08 1-5

Päivän pelien jälkeen tiukka aikataulu hellitti ja meillä oli aikaa käydä kiertelemässä hulppeassa Mall of Scandinavia-ostoskeskuksessa. Osa perheistä kävi syömässä ja osa kierteli kaupoissa, joita tuntui olevan loppumattomasti. lltalaivalla koko porukalle oli varattu buffetruokailu, joka vielä niputti onnistuneen päivän mukavasti yhteen. Voimme lämpimästi suositella muillekin joukkueille vastaavanlaista harjoituspelimatkaa länsinaapuriin.