vko.10 // 12.3.2017

A-juniorit taipuivat tasapeliin

A-juniorit taipuivat tasapeliin

Interin Niklas Rantanen ja maalintekijä Lassi Viholainen tasapeliin päättyneessä KaaPo-ottelussa. (Kuva: Nina Forstén-Lindman)

Sunnuntain iltapäiväottelussa tuulisella Kupittaalla FC Interin A-juniorit olivat pitkään kiinni kolmessa pisteessä. Pelin 88. minuutilla KaaPo kuitenkin tasoitti rangaistuspotkusta ja näin oli tyytyminen tasapeliin lukemin 1-1.

Ottelun ensimmäinen jakso oli selkeää FC Interin hallintaa ja ansaittu johto-osuma syntyi Lassi Viholaisen viimeistelemänä 23. minuutilla. Viholaisen karsintasarjan kuudes maali syntyi hienon henkilökohtaisen suorituksen päätteeksi. Neljä vieraspelaajaa harhautettuaan Viholainen potkaisi pallon takanurkkaan.

Toisen jakson alkuun kotijoukkue joutui tekemään ensimmäinen vaihdon Aleksi Pekosen jouduttua poistumaan kentältä huonovointisuutensa takia. FC Inter ei pystynyt enää toisella jaksolla hallitsemaan ottelua ja niin KaaPo pääsi paremmin mukaan otteluun ja parempiin tilanteisiin FC Interin maalille. Toki kotijoukkueella oli toisellakin jaksolla muutamia hyviä paikkoja ratkaista ottelu, mutta huono viimeistely ja vastustajan maalivahdin onnistumiset estivät tämän. KaaPo pääsi ottelun vanhetessa luomaan perinteisillä pitkillä palloilla myös tilanteita kotijoukkueen maalille, mutta FC Interin maalivahti Aati Marttinen poimi korkeat pallot käsiinsä.

Useimpien katsojien mielestä kyseenalaisesti tuomitulle rangaistuspotkulle Marttinenkaan ei voinut mitään. Rangaistuspotku tuomittiin tilanteesta, jossa toppari Juho Nurmi tavoitteli vastustajan hyökkääjän kanssa palloa ja pallon jo mentyä yli päätyrajan palloa tavoitellut hyökkääjä kaatui venyttäessään pallon perään. Edes muutaman metrin päässä ollut avustava erotuomari ei reagoinut tähän vaan liputti maalipotkua, mutta ottelun erotuomari näki tilanteen kauempaa toisin.

FC Interin valmentaja Juha Lipponen ei halunnut lähteä osoittelemaan erotuomaria, vaan katsoi, ettei joukkueensa yksinkertaisesti vain ansainnut tänään enempää.

- Tänään meillä oli paikkamme, emmekä niistä onnistuneet kuin kerran. Ei ole juuri positiivista sanottavaa ottelusta, totesi Lipponen.

FC Inter jatkaa neljännellä sijalla karsintasarjassa ja taistelu SM-sarjaan pääsystä jatkuu ensi viikonloppuna FC Viikinkien vieraana.