vko.05 // 3.2.2017

Otteluennakko: Legirus Inter-FC Inter

Otteluennakko: Legirus Inter-FC Inter

Njazi Kuqi ja muu Inter suuntaa lauantaina Vantaalle Legiruksen vieraaksi. (Kuva: Tero Wester)

Suomen Cupin lohkovaiheen toinen ottelu Legirus Interin vieraana.

Suomen Cupin lohkovaiheen ottelut jatkuvat huomenna lauantaina. Inter matkustaa omaan otteluunsa Vantaalle Legirus Interin vieraaksi. Ottelu alkaa Legirus Areenalla kello 12.00.

Kakkosessa pelaava Legirus Inter on Interille uusi tuttavauus. Joukkueet eivät ole kohdanneet toisiaan vielä aikuisten tasolla. Suomen Cupin lohkovaiheessa Legirus on pelannut yhden ottelun, minkä se hävisi IFK Mariehamnille 4-0.

Inter on oman lohkovaiheen avauksen jälkeen keskittynyt harjoitteluun kuluneen viikon. Päävalmentaja Shefki Kuqin mukaan harjoitusten rasitustaso on noussut jo melko korkeaksi.

- Otimme tarkoituksella kaksi ensimmäistä viikkoa vähän rauhallisemmin. Nyt kaikki pelaajat ovat käyneet tarkoissa kuntoteisteissä ja tiedämme, missä he ovat menossa kuntonsa suhteen. Tällä viikolla vauhti on ollut jo paljon kovempaa, sanoo Kuqi.

Inter voitti omassa cup-avauksessa EIF:n kotikentällä puhtaasti 5-0. Kuqin mukaan tuon pelin tapahtumat on analysoitu tarkasti.

- Olemme käyneet EIF-pelin läpi tarkasti. Siinä pelissä oli paljon hyvää ja myös paljon huonoa. Lähdemme huomenna taas parantamaan omaa tekemistä, toteaa Kuqi.

Interin kokoonpanosta puuttuvat huomenna varmuudella pelikieltoaan sovittava Ari Nyman. Jere Koponen, Kalle Kauppi ja Arttu Hoskonen ovat sen sijaan vielä loukkaantumisten takia sivussa.

Suomen Cupin lohkovaiheen ottelu Legirus Inter-FC Inter pelataan siis huomenna lauantaina Legirus Areenalla kello 12.00.