vko.41 // 11.10.2016

Albion Ademi jälleen maajoukkuepaidassa

Albion Ademi jälleen maajoukkuepaidassa

Albion Ademi pelasi pitkästä aikaa Suomi-paidassa. (Kuva: Olli-Matti Matihalti)

Albion Ademi, Arttu Hoskonen ja Benjamin Källman ovat urakoineet Veikkausliigan maaottelutauolla Suomi-paidassa.

Interin Albion Ademi esiintyi pitkästä aikaa maajoukkuepaidassa, kun Suomen U18-maajoukkue kohtasi kaksoismaaottelussa Puolan. TPS:sta keväällä Inter-paitaan siirtynyt Ademi tuli ensimmäisessä ottelussa kentälle vaihdosta ja toisessa hän oli aloituskokoonpanossa.

Suomen ottelut eivät menneet tuloksellisesti ihan putkeen (0-2 ja 2-3), sillä Puola voitti molemmat ottelut. Ademin mukaan otteluista toisessa Suomen pelaaminen oli parempaa.

- Ensimmäisessä pelissä kesti aikansa, ennen kuin pääsimme peliin mukaan. Toinen peli meiltä pelillisesti parempi, vaikka hävisimmekin, kertasi Ademi otteluita.

Ademin lisäksi Veikkausliigan maaottelutauolla Suomi-paidassa ovat esiintyneet Arttu Hoskonen (U20) ja tänään oman urakkansa U19-maajoukkueen EM-alkukarsinassa päättävä Benjamin Källman.